Teräsvalujen sulatusprosessi käsittää ensisijaisesti raakametallimateriaalien muuntamisen sulaksi teräkseksi, joka täyttää tietyt koostumusvaatimukset, sulattamalla korkeassa lämpötilassa{0}}, jota seuraa itse valuprosessi. Yleinen lähestymistapa sisältää raaka-aineiden,-kuten romuteräksen, harkkoraudan ja seososien-valitsemisen tuotteen suorituskykyvaatimusten perusteella, niiden kuumentamisen ja sulatuksen sulatuslaitteissa sekä koostumuksen ja lämpötilan jatkuvan säätämisen koko prosessin ajan.
Valokaariuunien (EAF) sulatus on alan laajimmin käytetty menetelmä. EAF:t hyödyntävät elektrodien ja uunipanoksen väliin syntyvää sähkökaarta korkean lämpötilan-lämmittämiseksi, sulaen nopeasti teräsromun sulaksi teräkseksi. Tämän menetelmän tärkeimpiä etuja ovat joustava lämpötilan säätö, korkea sulatustehokkuus ja seosaineiden lisäämisen helppous koostumuksen säätämiseksi, mikä tekee siitä erittäin yleisen teräsvalutuotannossa.
Toinen yleinen tekniikka on induktiouunisulatus, joka käyttää sähkömagneettisen induktion periaatetta pyörrevirtojen synnyttämiseksi metallin sisällä, mikä saa metallin lämpenemään ja sulamaan sisäisesti. Induktiouunit kuumentavat tasaisesti ja tuottavat erittäin-puhdasta sulaa terästä, mikä tekee niistä erityisen sopivia pienten- ja keskikokoisten-teräsvalujen valmistukseen, jotka vaativat tiukkaa koostumusvalvontaa.
Lisäksi joissakin erikoisprosesseissa käytetään avoimia{0}}uuni- tai jalostusuuneja lisäsulatukseen. Nämä yksiköt suorittavat jalostuskäsittelyjä,-kuten hapettumisen ja rikinpoiston-parantaakseen edelleen teräsvalujen mekaanisia ominaisuuksia ja sisäistä laatua. Sulatusmenetelmän valinta riippuu yleensä tuotteen mittakaavan, laatuvaatimusten ja tuotantokustannusten kokonaisvaltaisesta arvioinnista.